.
Nina Kaitaranta yhtyeineen tekee kitaravetoista ja juurevaa luomupoprockia. Perjantaina 10.11. puhkesi kuultavaksi single nimeltä Pioni. Pioni on valoisa ja ilmavasti kerrostuva kappale, jonka erikoisuutena on poprock-musiikissa harvemmin kuultava laulusoolo. Pioni on ensimmäinen lohkaisu tamperelaisen artisti-lauluntekijän ensi vuonna julkaistavalta albumilta.
Nina Kaitaranta on aiemmin julkaissut albumin "Minä valitsen tämän" (2022) sekä kolme EP:tä "Soitellaan" (2019) ja "Taite" (2021) ja "Hymy herkässä" (2023). Useat singlet ovat nousseet Spotifyn Suomirock tänään -soittolistalle. Kappaleet ovat saaneet myös radiosoittoa mm. Yle Radio Suomessa ja Radio Helsingissä. Kaitaranta keikkailee sekä yhtyeensä kanssa että soolona ja on toiminut lämppärinä mm. Samae Koskiselle ja Pauli Hanhiniemelle.
"Kaitarannalla on kumma taito kuljettaa kappaleita tavanomaisesta jylhään kuin varkain. " - Lassi Linnola, Soundi

TULEVAT KEIKAT
10.11. Pub Pikilinna, Tampere
20.1. Huurupiilo, Tampere
3.2. Bar K, Tampere
29.2. Tahmelan huvila, Tampere
13.4. Vastavirran Yläkerta, Tampere

"Hymy herkässä on lämminhenkinen, kepeästi eteenpäin rullaava rockbiisi, jossa mennään juna-asemalle vastaan rakasta ja kauan odotettua tyyppiä. Ilmassa on jälleennäkemisen riemua ja suupielessä hymynkare."

Painava pilvi on laulu siihen hetkeen, kun jotain pitkään kalvanutta on saanut vieräytettyä sydämeltään. Toivon, että se rohkaisee käsittelemään mieltä painavia tunteita, oli se sitten puhumalla tai muilla tavoin."

"Halusin käsitellä Saharassa itselleni kovin läheistä suorittamisen teemaa. Sahara on kappale siitä kalvavasta fiiliksestä, että levätä saa vasta kun on perillä."